Kyllä ihminen on onnellinen. Ei siihen tarvi kun auringon, loman ja ihmiset.

Siis voi että mä vihaan hyvästejä. Toisaalta vihaan vielä enemmän sitä kun en saa niitä sanoa.

Harjoittelu loppuu tänään. Siis hirveet angstirähinäthän me ollaan joka aamu ja iltapäivä vedetty. Vannotettu, että tällästä paskaa ei vähään aikaan tulla sietämään.

Viime viikolla, näin jotenkin ihan uudelta kantilta mun ohjaajan puuhat. Se osaa, se tietää. Se arvostaa. Vaikken aina nää sitä, enkä todellakaan hyväksy, koska mun kulttuurissa ei lyödä eikä istuta lasten päälle. Mutta se uskoo, siihen että se on niille lapsille hyväksi. Toiminnoissa yhtäkkisesti oli enemmän asiakaslähtöistä toimintatapaa, lapset sai tehdä itse, ilman että aikuinen tulee jatkuvasti väliin ja korjaa. Ei ollutkaan enää kiire suorittaa. Peruin kaikki kärjistetyt puheeni, siitä ettei tässä laitoksessa saada minkäänlaista kuntoutusta aikaan.

Sitten tuli kipeys. Ja tänään Hansu vilkuttelee niille yksinään siellä.

Oon hirveän huono eroamaan ihmisistä. Muistan edellisistäkin harjoittelupaikoista sen, jossa en voinut sietää mun ohjaajan saamattomuutta ja selittelyä, mutta silti kun vikan kerran lukitsin sen vartoiudun oven kiinni, multa ehkä pääs yks itku. Ehkä. Jotenkin kun jossain sen tietää, että ne ihmiset on halunnut mun oppivan ja tiedän että, jokainen paikka on opettanu mut ammatissani sellaiseksi, joka olen raakileena vuoden päästä työelämässä.

Mutta lähetin viestin ja uhrasin ajatuksen jokaiselle lapselle ja todellakin toivon, että toiminta kehittyy siellä uudelle tasolle vuosien aikana, jotta jotkut sais uuden mahdollisuuden elää itsenäistä elämää, koska resursseja löytyy. Mut ensiksi pitäis murtaa sellaiset käsitykset kuin että toimintaterapeutti ei voi tehdä lasten kanssa töitä. Ja fysioterapeuteilla ei ole työnsarkaa tällä puolella. Ikävä kyllä ne psykologit ei yksinään sitä kuntoutusta saa siellä toimimaan.

Niin lauma toimii, kun läskit kaljut käskee Karjaansa soimii kun itse työtään ei tee

Koska olemme Euroopan puhutavimassa maassa on ehkä aika paljastaa omia näkemyksiään asioista. Asutaan yhen kadun päässä kuumasta keskuksesta, parlamenttitalosta, jonne tänäkin viikonloppuna kokoontuu huhujen mukaan paljon ihmisiä osoittamaan maan hallitukselle että nyt taitaa kusta ja pahasti. Eka mietin että kannataako mun nyt avata suutani, koska tää on niin monisyinen lehmänlantaläjä, etten voi tietää kaikkea. Mutta mielipiteeni se on minullakin.

Maailman medioissa kreikkalaisia on haukuttu paljon, niin kansalaisista politiikkoihin. Asiat kun vaan ei oo niin mustavalkoisia kun annetaan ymmärtää. Iltasanomien nettisivuilla kerrotiin kuinka jengi jää täällä eläkkeelle viiskybäsinä, elelee jollain olemattomilla kommissioilla, nostaa kuolleiden isiensä eläkkeitä, saa neljäntoista tai jopa kuudentoistakuukauden palkkaa. No niinhän se menee. Se on fakta. Mutta sitä tekee se kermaperseosasto tästä maasta, ne joilla on millä mällätä. Kreikassa on 10,7 miljoonaa ihmistä ja murto-osa saa näitä etuuksia, suurimmaksi osaksi komissioissa pyörii virkamiehet ja edes lääkärit ei noita ylimääräsiä palkkoja, hallitukselle ne menee.

Okei, jengi ei maksa veroja kovinkaan ahkerasti. Mutta olisitko itse valmis maksamaan, jos verorahoilla ostettaisiin uudet tietokoneet kaikille parlamentissa istuville? Etkä ikinä nää niitä rahoja terveydenhuollollisissa parannuksissa? Vuosikaudet ihmiset on osan palkoistaan laittanu veroina maan hyvinvointiin, mutta niitä rahoja ei ole ikinä näkynyt missään. Samoin kävi EU:n rahoille ja pahoin pelkään että niin käy nyt tulevalle lainalle. En tiedä mihin ne oikeen saa haaskattua ne eurot, mutta ei ne ainakaan tämän maan hyväksi ole tähän mennessä menneet. Mutta, mutta... Oon sitä mieltä, ettei tää maa tulee selviämään ilman apuja ja miestä täytyy auttaa mäessä, mutta jotta Kreikka maksaisi takasin lainansa, olisi pitänyt tehdä joku erittäin tarkka suunnitelma siitä miten se etenee. Koska se on yks lysti, mitä noi herrat maan vallassa päättää tehdä, niitä kun ei voi erottaa.

Korruptiota. Ja paljon.

Ja se että täällä on nyt epävakaata. Noh. Suurin osa mielenosoittajista haluaa tuoda vain kantansa julki, pellet jotka polttaa taloja ja lähtee riehumaan, tekee ainoastaan palveluksen isoilleherroille, koska niistä tulee hyviksiä. Ne nyt ei ainakaan suoranaisesti tapa ketään.

Mietippä omalle kohalles, otetaan esimerkki omasta ammattiryhmästäni. Julkisella puolella toimintaterapeutti tienaa 900e/kk. Siis alle tonnin. Nyt joku napisee, että täällä on halvempaa elää kuin Suomessa. Ehkä asunnot joo ja turistin on helppo ajatella että ulkona syöminen on halpaa verrattaen Suomeen. Mutta kaupassa maito maksaa enemmän kuin meillä, elintarvikkeet yleensäkin on samaa hintatasoa, joo-o viina on halpaa, mutta se ei masua täytä ja senkin hinta nousee nyt huomattavasti. Julkisen liikenteen liput on muutaman euron halvempia (opiskelija kk maksaa 18e). Vaatteet ihan samaa hintaluokkaa kun meillä kotona. Ja sitten kreikkalaiskollega saa 1600 euroa vähemmän kuin me. Ja leikkausten myötä palkka laskee - kuinka paljon tosta voi ottaa hei pois. Kyllä mäkin siellä parlamenttitalon edessä olisin, hemmetti vie!

On täällä laiskojakin ihmisiä. Ja epärehellisiä. Mutta eiköhän se suurin mätäpaise ole tuolla Syndagmalla isossa hienossa vartiodussa talossa. En todellakaan osaa sanoa miten tässä vielä käy, niin järjetön noidankehä jengillä ratkottavana.

Muutamat ihmiset joiden kanssa oon keskustellu on sitä mieltä, että muuttavat pois. Tällä maalla ei ikävä kyllä ole mitään annettavaa.

H&M Eräpirjoilut osa 5

"One of the most amazing places in Greece,if not the world is Meteora. If you have seen pictures of Greece or spend any time looking through travel brochures then you have certainly been impressed by the monasteries perched on top of enormous rocks and have probably wondered how on earth they built them. The rocks themselves are impressive, rising from the plains of Thessaly a few miles northwest of Kalambaka.The word Meteora means literally 'hovering in the air' and of course brings to mind the word meteor. What created this rare geological phenomenon is one of the mysteries of nature and there are many theories though they remain theories and none have been proven. But as amazing a marvel of nature as these giant rocks are the buildings on the top of these are a marvel of man and seem just as miraculous. " greecetravel.com

Ja olihan ne. Ihan uskomattomia.

5 tunnin junamatkan aikana pääsi nauttimaan jo mielettömistä maisemista, kun juna kiemurteli pitkin mäkiä, laaksojen ja vuorten läpi. Välillä pulssi nousi muutamalla pykälällä ylöspäin, kun katsoi ikkunasta ulos ja näki pelkän pudotuksen.

Matkalla vastapäätä istui vanhaherra, jonka silmät säihkyi. Setä hymyili kaikille ja kaikelle. Aattelin, että tossa on mun määränpääni sitten kun rypistyn.

Lähettiin reissuun extempore. Neitosilla ei ollut tiedossa missäpäin Meteora ylipäänsä on, mutta niin tässä maassa asiat hoidetaan. Ilman turhia paineita.

Hotelli oli halpisversio kaikesta, mutta niin ollaan mekin. Huolettomina viimeisin ryöstökokemus mielissämme, jätettiin tavarat huoneeseen, vaikka parvekkeen ovea ei saanut lukkoon ja joku kävi avaamassa huoneen oven kun köllötettiin.

Pirjoillessa tuli hetkellinen olo, että on Suomen kesässä. Ensimmäistä kertaa koko matkan aikana näki samanlaista vihreää kun meillä kotona on. Mutta se illuusio hävisi nopeasti kun katsoi muuta maisemaa, olihan se ihan mieletöntä käärmeineen, ötököineen, luostareineen.

Illalla oli jo niin heikko happi, että päätettiin ottaa iisisti. Oon näköjään matkajännääjä kun saan itelleni kuumeen aina kun pitäis tehdä jotain. Parosilla ja Santorinilla puolet reissusta tuli vietettyä lakanoiden ja wc-ankan naapurustossa. Elämäni suuria hetkiä.

Käytiin syömässä paikallisessa tavernassa ja illaksi vedettiin ruoto pitkäksi parisängyn laidoille ja katottiin Kreikkalaista Idolsia ja Scarlettia. Ja vihattiin sitä. Perusjengiä, tulemme lomalle katsomaan telkkaria. Mutta vannon käsi sydämellä, että oli eka kerta koko 2,5 kk aikana. Oikeesti.

Seuraavana aamuna luostareiden kellot veti klo 8-10 aikana liian monta trancesettiä.

Suihkussa koin ikävän yllätyksen, kun vauhkoontunut nainen juoksi sisään. Huomattiin, että ylihintaiset paluulippumme oli samaisen aamun ensimmäiseen junaan. Vaikka kaput-miehelle selvästi tavutimme, että viimeinen juna. Ei, ei. Oma vika, pikkusika. Tarkistaisitko ne liput.

Taas nauratti. Jotenkin tuntuu, ettei meidän karma nyt oo kunnossa. Kaput-miehelle tavutettiin asioita ja sitten maksettiin taas lisää. Ja päästiin junalla, jonnekkin. Siellä jossain odotettiin olojen kanssa. Ateenaan menevässä junassa huomattiin, että kaput-miehellä riittää huumorintajua, ei meillä ollut paikkoja joissa istua. Ihan semijees kipeenä istua kusenhajussa lattialla. Mutta elämä on.
Loppumatkasta päästiin kuitenkin istumaan penkeille ja kotiin päästyä oli fiilis hilpeä, vihdoinkin Panadolhottia naamariin ja unta pallukkaan.

Mutta raksin voi vetää tehtävälistaan: meteora on nähty, koettu ja kärsitty.

Vappuspesiaali

Vihaamme roistoja. Jotka pöllivät röyhkeästi ihania vappukuvia täynnä olevan kameran. Joka oli pinkki ja Hansun ainoa ja oikea, rakastettu ja hellitty.

Vappuaatto:

Kuva 1: lakko, otettu klo 11:12: Punaisia, sinisiä, vihreitä, keltaisia vappupalloja, serpentiiniä, Hansu kaiken keskellä iloitsemassa moraalittomasta teosta nimeltä suomalaisten toimintaterapeuttiopiskelijoiden lakko. Vaadimme parempia harjoitteluolosuhteita.

Kuva 2: strongbow filapoppoulla klo 13:00 kuvasarja: avaamaton strongbow, veriset sormet. Ilonkiljahdukset puolen tunnin väännön jälkeen. Kevään ensimmäisten siiderien nautiskelut lähemmäs kolmenkymmenen asteen lämmössä luonnonhelmassa.

Kuva 3: outo mies klo 14:30: Pelästyneet puolialastomat suomalaiset "yrttiviljelijän" säikäyttämänä. Keskustelua käytiin kreikan ekonomisesta asemasta tantraseksiin, avioliittoon uskomisesta ruohon polttoon. Poistui paikalta sen enempää yrittämättä.

Kuva 4: viini, ateena, lykavittoksen auringonlasku klo 19:30: Punainen taivas, makea viini, penkki pienellä kielekkeellä. Maailman pelastaminen.

Kuva 5: tutut pojat klo 20:00: Hansu juoksee pimeässä kohti ihmisiä, joiden uskoo olevan tohtori & co. Ja niinhän ne olikin.

Kuva 6: kitaran soitto klo 21:00: Tähtitaivas, pimeä lykavittos, Ateenan valot, pojilla kitara ja mandoliini sekä kreikkalaiset poppishitit.

Kuva 7: pissahätä klo 21:30: se hemmetin kaktus.

Vappupäivä:

Kuva 1: Tänään ei sitten eräpirjoilla klo 12: rakot varpaissa, käsittämätön kuumuus, vaeltaminen, ai täällä ei olekaan mitään ruohokenttää.

Kuva 2: Piknik klo 13: metsän viileässä syleilyssä, auringon säteiden hennossa kosketuksessa, simaa, karjalanpiirakoita, tzatzikia, munavoita, suolakeksejä, kakkua, karkkia, kuoharia, smirreä, nakkeja levitettynä puiston pöydän päälle ja koristeltu serpentiineillä sekä suomen lipuilla.

Kuva 3: Gomenakigallup klo 17: huvittuneet kreikkalaispojat hämmästelevät suomalaistyttöjen outoja kysymyksiä, mutta iloitsevat salmiakkitikkarista.

Kuva 4: Ryöstö klo 19: Ne hemmetin kameravarkaat.

Kuva 5: Rakomelo, Thissio klo 22: Moraalitonta yöjuoksua kauniiden katukahviloiden katveessa.

Kuva 6: Baarituska klo 01:00: Nojailua skoottereihin, tuskaista aivotyöskentelyä mihin menisimme.

Kuva 7: Vanha tuttu, "Turkkilainen" ystävämme klo 01:02: Dolce&Gabbanaa, Armani ja Diesel vievät huomion kuvasta. Matka kohti Gazia alkaa.

Kuva 8: Vip-sisäänpääsy baariin iranilaiseksi paljastuneen ystävämme kanssa klo 02:00: Jack Daniels + kola, 2010 vappumuuvit (mm. milk the bull and lost in the woods) ja kiusallinen poistuminen takavasemman kautta kotiin.


Lopuksi haluamme sanoa 1. kato sitä kameraa koko ajan 2. ota sillä toisellakin kameralla kuvia.

Vie mut reunalle ja yli

Myönnettään. En mennyt tänään raivokreikan tunneille. Mulla ei tänään natsannut ajatus siitä että tappelen opettajan kanssa siitä lausutaanko ohjelman nimi erasmus vai erasmos. Mielestäni sen kundin nimi kuitenkin oli iha erasmus. Ja kun se on kuitenkin niin hirveän tärkeää. En jaksanut myöskään kuunnella kuinka pojat kehittyvät vasta 27-vuotiaina tyttöjen tasolle tai nähdä kun se täti itkettää opiskelijoita ja tivaa miksi puolalaiset suree kuollutta presidenttiään ja sataa muuta - ette te niitä kuitenkaan hei tuntenu. Toisaalta olisin voinu mennä huvittamaan itseäni sinne, musta kun tyhmät ihmiset on aika naurettavia.

Mutta. Sen sijaan otin metron Syndagmalle, shoppailin uudet kesäkengät, kävelin Monastirakin kautta aurinkoon Filapapou mäelle, ostin katukahvilasta tuoreen appelsiinimehun ja unohduin haaveilemaan.

Joidenkin mielestä daydreamingit on pikkutyttöjen hommaa. Mutta olen tyttö ja varsin pieni, joten nautin siitä suunnattomasti. Luulen, että juuri unelmien avulla oon päässyt siihen pisteeseen missä nyt oon elämässäni. Oon saavuttanut niitä asioita mitä halusinkin ja päässyt kokemaan niitä tunteita mitä toivonkin. En ehkä olis uskonu että näin nuorena, mutta en pistä pahakseni, nyt voin alkaa miettiä uusia juttuja.

Luulen, että mun viime syksyn turhautumiseni johtui siitä, että olin jumissa niissä asioissa, jotka tapahtu juuri tässä ja nyt, ei ollut juurikaan mitään mistä haaveilla. Enkä sano, että se oli huono asia, mutta en ole tarpeeksi kypsä siihen, että tyytyisin siihen mitä mulla on, janoan lisää jatkuvasti. Sit kun tiedonjano on tyydytetty voin aikuistua, jos ikinä pääsen niin pitkälle.

Tuntuu, että kevään aikana oon heränny koomasta ja ruvennut suunnittelemaan, haaveilemaan, toteuttamaan, kysymään, odottamaan. Vuoden sisään mahtuu löysä kesä, kiireinen syksy, vammaisurheiluleirit, uusi säbäkausi, oppari, valmistuminen. Ja paljon mistä en edes tiedä mitään. Ja kuinka siistiä se on.

Mutta tein mä siellä auringon syleilyssä jotain muutakin, jotta saan lintsaukseni anteeksi. Uskokaa tai älkää: mulla oli MOHO mukana. For real. Aloitin case studyn tekemisen ja suunnittelin huomisen terapiakerran. Psykologiohjaajani on sitä mieltä että toteuttaisin terapiaa joka päivä saman lapsen kanssa. Mielenkiintoista. Oon yrittäny selittää, ettei se ehkä olis ihan tarkoituksenmukaista. Ja niin naurettavaa kuin se onkin, tunnen olevan järjettömässä kiitollisuudenvelassa ja mun täytyisi pitää sitä vähintään jumalana kun se antaa mun toteuttaa prosessin. Normaalisti kun opiskelijat ei täällä tee muuta kun kattele ja pyörittele peukaloita. Suomesta opitulla tyylillä oon kyselly, kritisoinu, kyseenalaistanu, esittäny omia näkemyksiäni ja ohjaaja pitää niitä henkilökohtaisina loukkauksina. Nyt se sitten jatkuvasti kettuilee, kyselee jokaisen toiminnan jälkeen, että menikö oppikirjan mukaan ja odottaa mun rakentavan Rooman uudestaan. On olo, että pitäisi ylittää omat taidot kymmenkertaisesti, että voisin maksaa takaisin tämän suuren velan ja yksinoikeuden jonka hän tarjoaa.

Ymmärrän, että se vaatii ohjaajalta enemmän paneutumista harjoittelijan ehdottamiin toimintoihin, vie energiaa vastailla typeriin kysymyksiin ja jos kukaan ei koskaan aikaisemmin ole vaatinut itselleen oikeuksia oppia, on uuvuttavaa kun ensimmäinen tapaus kävelee vastaan. Mutta musta on myös kohtuutonta käyttää kuntoutuksen opiskelijoita lastenvaihteina, ilmaisena työvoimana ja säälittävää ettei paikallisilla ole kanttia ja kulttuurin antamia vapauksia ilmaista omia toiveitaan ja oikeuksiaan.

Kun kyse on arvoista, en oikein saa itseäni sovitettua "maassa-maan-tavalla"-muottiin. Toisaalta ammatilliset näkemykset toimintaterapiassa on aika universaaleja, ajatellen Suomen ja muidenkin pohjoismaiden toimintaterapian historiaa, niin eiköhän me aika jenkkilähtöisesti toimita vielä. Joten jumaliste saan pitää oman pääni ja toteuttaa itseäni miellyttävän prosessin.

Syteen tai saveen. Tavoitteeksi oon ottanut esikirjoitukselliset taidot ja muotojen tunnistamisen. Tuskimpa mitään maailmoja mullistavaa ja tajunnan räjäyttävää tapahtuu, mutta jääpähän niille ehkä jotain käteen ja jos ohjaajan ego antaa myöten, teen ihan hyvän pohjatyön, jotta tää lapsi oppisi ehkä jopa kirjoittamaan.

Mut mun tavotteet täytyy; tulin kasvattaa massuu ja ammattillista identiteettiä. Eiköhän ero ole huomattava Suomeen palatessa.

Kun istuu yöllä neljän aikaan suurkaupungin korkeimmalla kohdalla, heiluttaa jalkoja tyhjyyden päällä, katselee loputonta valomerta ja hengittää viileää ilmaa, on helppo tuntea itsensä hyvin pieneksi.