Breathtaking Santorini

Lautta ajoi Parosilta Santorinille neljässä tunnissa mukavaan opiskelijahintaan. Maisema, joka avautui lautan lähestyessä saarta oli kaunis. Kutina sisällä nousi ; tästä saaresta täytyy saada kaikki irti.

Pää ei meinannut pysyä mukana, kun saavuttiin satamaan. Nyt täytyisi löytää liike, josta saadaan hotelli, mutta silmät kapusivat ylös punaista vuorenrinnettä ja syke nousi.

Ensimmäinen päivä meni ihmetellessä keskuskatuja. Toisena päivänä kaluttiin läpi punainen ja musta ranta, kadotettiin yksi Hammertiimin jäsen gomenakin matkaan ja illalla löydettiin itsemme inside travellereiden (hah, mikä sana) suosimasta kaupunginosasta suljetun kahvilan kattoterassilta siemailemasta viiniä ja nauttimasta auringonlaskusta. Matka jatkui illalla paikalliseen yökerhoon, jossa maksoimme yhdet drinkit, jonka jälkeen talo tarjosi yli sadan euron arvosta juotavaa.

Aamulla olo ei ollut ruusuinen. Ei niinkään illan jäljiltä, koska ei-kreikkalaiseen tapaan, oltiin jo nukkumassa yhden aikaan (Ateenassa baariin lähtö on siihen aikaan juuri ja juuri ajankohtaista), mutta ennen matkaa alkaneen mahataudin ja lauantaiana alkaneen flunssan sekä soppaan lisättynä huoli kadonneesta wierdopuolalaisesta, unimatti vieraili vasta puoli viiden maissa. Silti seuraavan päivän suunnitelma oli selvä: toikkarit vetää mönkijät alleen ja lähtee leikkimään motochicksejä.

Muut jäivät potemaan krapulaansa rannalle kun Hansun kanssa vedettiin kypärät syvälle päähän, tankattiin mönkkärit ja suunnattiin...johonkin. Kartalla oltiin vasta ensimmäisen tunnin fiilistelyn jälkeen. Seuraava menikin maatessa lähemmäs kolmenkymmenen asteen lämmössä rannalla ja loppupäivä ajaessa saarta rantoja pitkin toiseen päähän. Tavoitteena oli nähdä yksi kehutuimmista auringonlaskuista Oiassa.

Auringonlasku oli maineensa arvoinen, niin punaista taivasta ja merta en oo nähnyt monta kertaa elämässäni. Kiire oli kuitenkin kova, nyt ei ollut aikaa jäädä fiilistelemään, koska Firaan oli matkaa vielä 30 kilometriä ja pimeällä vastaan tulevat rekat ei ole ihan se kaikista siistein ajatus.

Klik. Mun valot ei toimi. Klik. Hansun valot ei toimi. Skit. Pimeä tulee puolessa tunnissa. Se ois sitten beibe kaasuhanat auki. Itkin ja nauroin, lauloin ja kiroilin samaan aikaan kun ajettiin talla pohjassa ylös vuorenrinnettä takaisin Firaan. Vuorotellen mutkien kaartuessa näin punaisena loistavan auringon ja toisella puolen täysikuun kuunsillan kanssa. Mutkia, joita kohti ajaessa ei voinut nähdä kun äärettömän meren. Tunteita, joita en oo kokenu koskaan ennen.

Kreikassa olemme asuneet jo kuukauden, joten pimeän tultua päätimme toimia kuin paikalliset. Koska valot ei toimi, heitimme kotoisasti hätävilkut päälle. Hansun tossumönkkäri ei suostunut vilkkumaan, joten kaksi suomalaistyttöä körötteli loppumatkan peräkanaa nokka pyllyssä kiinni. Ah sitä adrenaliinin virtausta parkkipaikalle päästyä.

Suosittelen ehdottomasti kreikan saaristoa sesonkiajan ulkopuolella. Lämmintä riittää meille suomalaisille siellä tarpeeksi, rusketusrajat näkyy viiden päivän jälkeen skandinaviaan saakka, kaiken saa puoli-ilmaiseksi ja paikalliset on vaan iloisia kun saa tarjota vierailleen sen puoli-ilmaisen lisäksi vielä ilmaiseksi.

Love it!

Miia (kyllä toi Anamariakin jossain vaiheessa innostuu kirjoittamaan)

P.S Niille jotka omaa saman luonteen kun minä ja miettii nyt kuumeisesti pitkin öitä, mitä puolalaiselle tapahtui. Ei hätä, se löytyi.